Hiljaiseloa. 

Viimeisimmän riidan jälkeen asiat muuttuivat taas. Elättelin toivoa että vaikka asumusero onkin edessä niin voitaisiin elää ja olla kuin normaali pariskunta. Tätä iloa kesti viikon, kunnes samat narsistiset piirteet löysivät tiensä takaisin ja sain taas kokea olevani surkimus. 

Eilen hän veti tajuttomat kilarit töistä tultuaan kun aamulla tein akryylikynsien huollon itselleni. Akryylineste haisee voimakkaasti, mutta en huolla kynsiäni kuin 3-4 viikon välein. Hän huusi kuinka on kieltänyt mua tekemästä niitä. Mutta sehän on mun harrastus? Hän jossain vaiheessa siitäkin kyseli että eikö mulla ole tylsää kun ei ole harrastuksia? Ei ole tylsää. Kas kun ei maalausjutuista suutu kun nekin yleensä haisee? Miksi juuri tämä kynsiharrastus on niin punainen vaate? Ei kävisi omassa mielessäkään alkaa raivoomaan toisen harrastuksista, onhan täälläkin miekkoja ja ties mitä mun mielestä turhaa paskaa joka paikassa. Olohuoneen tv-tason alla rengaspanssarin paloja ja peltipanssarin paloja. Eikö niitä sitten voisi säilyttää häkkikellarissa kun talviaikaan harvemmin tätä boffausta harrastetaan? Johan taas siitäkin riemu repesi kun asiasta mainitsin. 

Noh, 2 päivää, KAKSI PÄIVÄÄ, ja muutan pois. Paloi sen verran käämit eilen että raivolla loput kamat laatikoihin ja yks puhelinsoitto. Lauantaina otan ja lähden.

Mutta kappas, ääni kellossa muuttui jälleen. "Ai sä lähet jo niin pian?" 

Voi vittu lähtisin vaikka heti jos voisin. Tosi mukavaa vuosipäivää rakas.

Hän muuttui taas ystävälliseksi ja silitteli kun raivopäissäni yritin nukkua. Mä idiootti menin vielä ostamaan sille vuosilahjaksi uusia juomalaseja. Sanoin sen ääneen että kieltämättä vähän vituttaa ostaa lahja tollaselle mulkulle. Haukkui mutkin vielä marttyyriksi kun sanoin että hienoo saada paskaa niskaan vaikka en oo mitään tehny, viimeseen asti yrittäny miellyttää jotta tää homma hoituis kivuttomasti. Kiitos siitä oli tässä. Musta ei ole hänelle enää mitää hyötyä. 

____

Miksi pitää olla niin sokea ja uskoa viimeiseen asti että rakkaus pelastaa? Tämäkin suhde oli jo tuhoon tuomittu siinä vaiheessa kun tajusin että paasaamiseksi tämä menee ja mies ei osaa yhtään mitään. Ei musta ollut äidiksi enkä yritä sellaiseen muottiin itseäni änkeä. Hoidan lapsia töissäni, en aio sitä tehdä enää vapaa-ajallani. Silti tyhmänä yritin uskoa että kyllä se mies siitä ottaa itteensä niskasta kiinni ja muuttuu. Ottaa vastuuta. Paskan vitut. Eläkööt nyt sitä elämää kun on ottanut kaiken oikeasti vastuulleen kun ei ole vaihtoehtoja. Sekö ei sitten ahdista? En vieläkään ymmärrä miten normaali arkielämä voi miestä niin paljon ahdistaa kun ei tarvitse kun töihin mennä, auttaa puolisoa kotitöissä sen verran että siivoaa omat jälkensä ja laittaa pyykit/tiskit. TÄMÄ OLI LIIKAA VAADITTU! Hyvähän sen on kittaa kaljaa päivästä toiseen tietokoneella pelaten.

Minähän en saanut kutsua tänne ketään, en harrastaa mitään, en senkään takia että muuten eläimet jäisivät hoitamatta kun ei herra ajatustakaan urhaa niille, jos liikun jossain niin herran pitää olla tyylii aina mukana tai sitte perästä kuuluu. En koskaan antanut syytä olla mustasukkainen enkä edes halunnut muita. Olen lihonut ja stressi ei auta asiaa yhtään vaikka ruokailutottumukset ovatkin nyt mielestäni hyvät. Ei kukaan katso mua. Olen saanut ajatuksen päähäni että ei mua kukaan halua. Tämä mies ei ole kehunut varmaan vuoteen. En pidä itseäni minään. Pidän itsestäni huolta, maltillisesti. En meikkaa paljoa, värjään tukkani ja laitan kynteni. Koen olevani vain varjo kaikille. En uskalla ottaa edes katsekontaktia huonon itseluottamukseni takia. Se mies joka mulle tuli juttelemaan kaksi vuotta sitten on se viimeisin joka edes tehnyt aloitteen. Sen jälkeen ei mitään. Olen yksin. Ketään ei kiinnosta? Miksi? Olen yrittäny luopua jo resting bitch face-naamarista. Olen niin surullinen..

____

Toivottavasti asiat muuttuvat. Alkaisin saamaan unta, ruokahalu nousisi, paino putoaisi, usvametsän neito näkisi vielä auringon. Joulu meni mukavasti oman perheen kanssa ja sain sen verran lahjarahaa että saan unelmani toteutumaan, saan uuteen asuntooni kaiken tarvittavan. Se tuo iloa elämään. 

Asunnossani oli vaan käynyt vesivahinko jonka huomasin liian myöhään. Edellisen asukkaan muuttaessa pois sähköt oli jätetty päälle, eli jääkaappi-pakastin oli myös päällä. Uutta vuokralaista ei löytynyt tarpeeksi ajoissa, sähköt oli menneet pois jonka vuoksi pakastin oli sulanut ja valuttanut vedet jääkaapin alle. Harmiksemme myös turvakaukalon alle. 5 vuotta vanha siisti parkettilattia on pilalla. Noin kaksi viikkoa se oli siellä muhinut ja lattiahan menee uusiksi.. Ei pitäisi estää muuttamasta mutta harmittaahan se. Ei mene onneksi omaan laskuun. 

____

Uusi vuosi? Hmm, vien sängyn mukanani ja mies jää ilman petiä.. hän oli ilmeisesti tulossa luokseni yöksi. Hänen kanssaan kun juttelee ja varmasti näitä juttuja lukeville on käynyt jo selväksi että hänessä on kaksi eri ihmistä. Laskin eilen että menee noin kaksi minuuttia kun mieli muuttuu. Ensin en merkitse hänelle mitään ja sitten haluaakin viettää vuosipäivää yhdessä. Tekeekö hän tämän omaksi edukseen? Vai onko oikeasti niin sairas päästään että ei itsekään ymmärrä sanovansa ja tekevänsä pahoja asioita? En ole vieläkään kuullut anteeksipyyntöä mistään. 

____

Ostin lipun Headhunterzin keikalle tammikuussa, jihuuu. Jotain spesiaalia uuteen vuoteen. Sen jälkeen olis Waterland warm upit Hyvinkään midissä helmikuussa 10pv ennen mun synttäreitä. Mun mielestä kerran kuussa onkin mukava lähteä tuulettumaan. Nyt kun reissut ovat jääneet vähiin... Mies ei  tykkää hardstylesta tai tech housesta mutta silti alkuun oli aina pakko änkeä mukaan. No joo, onhan ne piirit aika erikoiset ja tuli juhlittua aika rankasti mutta minä en ollut se joka sekoili liikaa ja flippasi päästään.

____

Mitähän vielä, eikai muuta. Olisi kiva tietää mielipiteitä asioista..