maanantai, 16. huhtikuu 2018

Huuto

Edellisestä päivityksestä on aikaa. Näinkin lyhyessä asiat heittivät täysin ympäri ja olen saanut elämääni sitä mitä ansaitsin. Ehkä. 

Tammikuussa muuton jälkeen yritin olla vielä parisuhteessa tämän sekopään kanssa. Sain rauhassa onneksi miettiä omaa elämääni uudestaan ja päädyin parhaimpaan ratkaisuun ikinä; jätin tämän mulkun. Elin tyhjyydessä pitkään kun olin oman elämäni antanut vain hänelle. Aloitin tyhjästä jälleen.

Tammikuussa onneksi tapasin baarista uuden tyypin johon tosin kyllästyin pian.

Headhunterzin keikalta tapasin toisen kaverin, jonka kanssa aloitin seksisuhteen. Kivaa, jännää. Harmi että kyseinen kaveri ei halunnut sen enempää ja tavattiin tosi harvoin. Kyllä nää uudet kuviot piristi tosi paljon mutta olin silti todella maassa pitkään. Tuli ryypättyäkin enemmän ku aikoihin. 

Yksi ilta maaliskuun puolella kaveri kysyi yhtäkkiä taas mukaan iltaa viettämään. Oli kuulemma äijäporukalla liikkeellä, kaikki oli tosin ennestään tuttuja mullekin. Samassa porukassa sattuikin olemaan eräs puolituttu mies, jonka kanssa juteltiin todella paljon ja tanssittiin koko ilta. Se olikin menoa sitten.

Lähdettiin jatkoille kahdestaan lähikuppilaan jossa tunsin sydämeni sulavan. Miksen ollut aiemmin jutellut tämän miehen kanssa? Hän tosin rikkoi kaikki rajat; en halunnut miestä joka olisi kovin paljon vanhempi mua, en halunnut miestä jolla olisi lapsia, en halunnut miestä jolla on huumetaustaa... Miehellä on kaksi lasta ja tosi paljon ongelmia menneiden asioiden kanssa. Menneet asiat eivät niinkään häiritse mutta nyt olen hypännyt perhearkeen kahden lapsen, 7v ja 2,5v pojan äitipuoleksi. Heh, kyllähän se ajatuksena pelotti todella paljon. Ja pelottaa osin vieläkin. Onneks pojat ovat vain joka toinen viikonloppu. 

Kyllä mä annan mahdollisuuden tälle jutulle. Ihminen jolla on sydän paikallaan, joka arvostaa ja kunnioittaa. Meillä on molemmilla haamuja entisestä elämästä jotka välillä sieltä kummittelee. En voi sietää nuoremman pojan äitiä ja hän yrittääkin kaikin keinoin sotkea meidän välit. Moni muukin kyllä taisi yllättyä meidän suhteesta. Itsekin yllätyin. Kaikki luottamus meni edellisen suhteen myötä. Tein tosi paljon töitä sen eteen että pystyin olemaan töissä ja rakentamaan omaa itseäni ja omaa elämääni uudestaan. 

Löysin itsestäni kummallisia piirteitä kun olin taas juomassa. Suutuin ja satutin miestäni huitasemalla haavan nenän päähän ja sen jälkeen sain järkyttävän ahdistus-/paniikkikohtauksen kotona. Löin kämmenellä vessan seinään ja koko kämmen ranteeseen asti mustelmilla. Hmm. Ehkä parempi pysyä selvinpäin ja keskittyä muihin asioihin. Onneksi asia saatiin selvitettyä.

Käytännössä asun mieheni kanssa. Kuukausi tässä ollaan hengailtu ja alettiin virallisesti tapailemaan 1.4. aprillipäivänä. Onneksi hän asuu noin 850 m päässä omasta kämpästäni, lähempänä mun työpaikkaa. Tästä on siis joku 500m. Asiat on toistaiseksi hyvin. Saa nähdä mitä uusi perhe-elämä tuo tullessaan... 

 

 

perjantai, 29. joulukuu 2017

Mitä se vahvuus on

https://mielenihmeet.fi/hauraimmat-ihmiset-vaikuttavat-vahvimmilta/

Kuvittelin olevani tosi vahva ja tajusinkin sen liian myöhään. En aiemmin kokenut ahdistusta ja masennusta tästä tilanteesta mutta nyt alan näkemään millä tavoin nämä arjessani näkyivät. Ei pelkästään sillä että puhuin jatkuvasti tilanteista, aloin tekemään pakko-oireisesti asioita. Purin stressiä ja raivoa siivoamisella josta ei kuitenkaan ollut sen suurempaa hyötyä. Likaa ja turhaa krääsää tuli koko ajan varsinkin kun tämä toinen osapuoli ei osallistunut siivoukseen millään tavalla, päin vastoin sotkemalla tahalteen. Tai no joo, saattoi hän joskus pestä pyykkikoneessa vain omat vaatteensa jotka jouduin sitten laittamaan kuivumaan.

Tuli ostettua paljon ylimääräistä tavaraa, välillä herkkuja. Järjestelin tavaroita uudestaan ja uudestaan, pyyhin pöytiä ja imuroin. Laitoin toki ruokaakin hieman "sumussa" ja ruoka ei päivän jälkeen enää kelvannutkaan herralle. Toin usein myös ruokaa muualta, jouluaikaan sukulaisilta ylimääräisiä ja nekään eivät kelvanneet. Harmitti kovasti kun en itse jaksanut kaikkea syödä. 

Ahdistus on ilmennyt myös sydämentykytyksinä, painajaisina ja unettomina öinä. Samat asiat rullaavat päässä pakonomaisesti, looppina. Pelkään ja kuvittelen koko ajan pahinta. Unohdan yksinkertaisemmatkin asiat. Ehkä muutto ja muutenkin elämäntaparemontti tekee hyvää. Ainakin toivottavasti.

torstai, 28. joulukuu 2017

Love makes us blind?

Hiljaiseloa. 

Viimeisimmän riidan jälkeen asiat muuttuivat taas. Elättelin toivoa että vaikka asumusero onkin edessä niin voitaisiin elää ja olla kuin normaali pariskunta. Tätä iloa kesti viikon, kunnes samat narsistiset piirteet löysivät tiensä takaisin ja sain taas kokea olevani surkimus. 

Eilen hän veti tajuttomat kilarit töistä tultuaan kun aamulla tein akryylikynsien huollon itselleni. Akryylineste haisee voimakkaasti, mutta en huolla kynsiäni kuin 3-4 viikon välein. Hän huusi kuinka on kieltänyt mua tekemästä niitä. Mutta sehän on mun harrastus? Hän jossain vaiheessa siitäkin kyseli että eikö mulla ole tylsää kun ei ole harrastuksia? Ei ole tylsää. Kas kun ei maalausjutuista suutu kun nekin yleensä haisee? Miksi juuri tämä kynsiharrastus on niin punainen vaate? Ei kävisi omassa mielessäkään alkaa raivoomaan toisen harrastuksista, onhan täälläkin miekkoja ja ties mitä mun mielestä turhaa paskaa joka paikassa. Olohuoneen tv-tason alla rengaspanssarin paloja ja peltipanssarin paloja. Eikö niitä sitten voisi säilyttää häkkikellarissa kun talviaikaan harvemmin tätä boffausta harrastetaan? Johan taas siitäkin riemu repesi kun asiasta mainitsin. 

Noh, 2 päivää, KAKSI PÄIVÄÄ, ja muutan pois. Paloi sen verran käämit eilen että raivolla loput kamat laatikoihin ja yks puhelinsoitto. Lauantaina otan ja lähden.

Mutta kappas, ääni kellossa muuttui jälleen. "Ai sä lähet jo niin pian?" 

Voi vittu lähtisin vaikka heti jos voisin. Tosi mukavaa vuosipäivää rakas.

Hän muuttui taas ystävälliseksi ja silitteli kun raivopäissäni yritin nukkua. Mä idiootti menin vielä ostamaan sille vuosilahjaksi uusia juomalaseja. Sanoin sen ääneen että kieltämättä vähän vituttaa ostaa lahja tollaselle mulkulle. Haukkui mutkin vielä marttyyriksi kun sanoin että hienoo saada paskaa niskaan vaikka en oo mitään tehny, viimeseen asti yrittäny miellyttää jotta tää homma hoituis kivuttomasti. Kiitos siitä oli tässä. Musta ei ole hänelle enää mitää hyötyä. 

____

Miksi pitää olla niin sokea ja uskoa viimeiseen asti että rakkaus pelastaa? Tämäkin suhde oli jo tuhoon tuomittu siinä vaiheessa kun tajusin että paasaamiseksi tämä menee ja mies ei osaa yhtään mitään. Ei musta ollut äidiksi enkä yritä sellaiseen muottiin itseäni änkeä. Hoidan lapsia töissäni, en aio sitä tehdä enää vapaa-ajallani. Silti tyhmänä yritin uskoa että kyllä se mies siitä ottaa itteensä niskasta kiinni ja muuttuu. Ottaa vastuuta. Paskan vitut. Eläkööt nyt sitä elämää kun on ottanut kaiken oikeasti vastuulleen kun ei ole vaihtoehtoja. Sekö ei sitten ahdista? En vieläkään ymmärrä miten normaali arkielämä voi miestä niin paljon ahdistaa kun ei tarvitse kun töihin mennä, auttaa puolisoa kotitöissä sen verran että siivoaa omat jälkensä ja laittaa pyykit/tiskit. TÄMÄ OLI LIIKAA VAADITTU! Hyvähän sen on kittaa kaljaa päivästä toiseen tietokoneella pelaten.

Minähän en saanut kutsua tänne ketään, en harrastaa mitään, en senkään takia että muuten eläimet jäisivät hoitamatta kun ei herra ajatustakaan urhaa niille, jos liikun jossain niin herran pitää olla tyylii aina mukana tai sitte perästä kuuluu. En koskaan antanut syytä olla mustasukkainen enkä edes halunnut muita. Olen lihonut ja stressi ei auta asiaa yhtään vaikka ruokailutottumukset ovatkin nyt mielestäni hyvät. Ei kukaan katso mua. Olen saanut ajatuksen päähäni että ei mua kukaan halua. Tämä mies ei ole kehunut varmaan vuoteen. En pidä itseäni minään. Pidän itsestäni huolta, maltillisesti. En meikkaa paljoa, värjään tukkani ja laitan kynteni. Koen olevani vain varjo kaikille. En uskalla ottaa edes katsekontaktia huonon itseluottamukseni takia. Se mies joka mulle tuli juttelemaan kaksi vuotta sitten on se viimeisin joka edes tehnyt aloitteen. Sen jälkeen ei mitään. Olen yksin. Ketään ei kiinnosta? Miksi? Olen yrittäny luopua jo resting bitch face-naamarista. Olen niin surullinen..

____

Toivottavasti asiat muuttuvat. Alkaisin saamaan unta, ruokahalu nousisi, paino putoaisi, usvametsän neito näkisi vielä auringon. Joulu meni mukavasti oman perheen kanssa ja sain sen verran lahjarahaa että saan unelmani toteutumaan, saan uuteen asuntooni kaiken tarvittavan. Se tuo iloa elämään. 

Asunnossani oli vaan käynyt vesivahinko jonka huomasin liian myöhään. Edellisen asukkaan muuttaessa pois sähköt oli jätetty päälle, eli jääkaappi-pakastin oli myös päällä. Uutta vuokralaista ei löytynyt tarpeeksi ajoissa, sähköt oli menneet pois jonka vuoksi pakastin oli sulanut ja valuttanut vedet jääkaapin alle. Harmiksemme myös turvakaukalon alle. 5 vuotta vanha siisti parkettilattia on pilalla. Noin kaksi viikkoa se oli siellä muhinut ja lattiahan menee uusiksi.. Ei pitäisi estää muuttamasta mutta harmittaahan se. Ei mene onneksi omaan laskuun. 

____

Uusi vuosi? Hmm, vien sängyn mukanani ja mies jää ilman petiä.. hän oli ilmeisesti tulossa luokseni yöksi. Hänen kanssaan kun juttelee ja varmasti näitä juttuja lukeville on käynyt jo selväksi että hänessä on kaksi eri ihmistä. Laskin eilen että menee noin kaksi minuuttia kun mieli muuttuu. Ensin en merkitse hänelle mitään ja sitten haluaakin viettää vuosipäivää yhdessä. Tekeekö hän tämän omaksi edukseen? Vai onko oikeasti niin sairas päästään että ei itsekään ymmärrä sanovansa ja tekevänsä pahoja asioita? En ole vieläkään kuullut anteeksipyyntöä mistään. 

____

Ostin lipun Headhunterzin keikalle tammikuussa, jihuuu. Jotain spesiaalia uuteen vuoteen. Sen jälkeen olis Waterland warm upit Hyvinkään midissä helmikuussa 10pv ennen mun synttäreitä. Mun mielestä kerran kuussa onkin mukava lähteä tuulettumaan. Nyt kun reissut ovat jääneet vähiin... Mies ei  tykkää hardstylesta tai tech housesta mutta silti alkuun oli aina pakko änkeä mukaan. No joo, onhan ne piirit aika erikoiset ja tuli juhlittua aika rankasti mutta minä en ollut se joka sekoili liikaa ja flippasi päästään.

____

Mitähän vielä, eikai muuta. Olisi kiva tietää mielipiteitä asioista..

keskiviikko, 6. joulukuu 2017

The hardest part of ending is starting again

..mutta vihdoin näkyy tunnelin päässä valoa.

Luulin ja toivoin asioiden kääntyvän parempaan päin edellisen kirjoituksen ja tapahtumien myötä. Olin todella väärässä.

Kaikki sujui, oltiin hyvissä väleissä ja elättelin toivoa että nyt tästä suosta päästään eteenpäin. Kunnes tuli miehen firman pikkujouluristeily. Perjantai, itse olin järkännyt kavereille omat pikkujoulut kotona. Oli kyllä paras ilta pitkään aikaan, ei stressiä, ei draamaa. 

Lauantaina isäntä tuli illalla kotiin suht hyväkuntoisena. Hänellä oli kuskina toiminut kaveri mukana ja saunan kautta jatkoivat kaljottelua paikallisessa pubissa. Sovittiin että tulis ajoissa kotiin ettei sunnuntai mene vaan sängyssä maaten. Tässä kohtaa toivoa vielä oli. Isäntää ei näkynytkään.

Menin sänkyyn ja ajattelin että noh kyllä se sieltä kotiin tulee jos kerta vähillä yöunilla on ollut liikkeellä. Eipä sitten, havahduin kolmen jälkeen yöllä kun mies tuli käymään kotona hakemassa jotain. Kysyi että olenko nukkumassa johon vastasin että kyllä. Sanoi ottavansa pullon ja kaljat ja käy asemalla. 

Sen jälkeen odotin, odotin ja odotin. Yritin soittaa. Ei vastausta.

Kuuden jälkeen aamulla aloin voida todella pahoin. Kuulin harhoja, toivoin että mies tulisi kotiin. Ei tullut ei. Ei vastausta, ei mitään ilmoitusta.

Itkin ja huusin. Ahdisti. Mitä on tapahtunut....

Soitin aamulla kun sain itseni kasattua miehen äidille, kyselin kavereilta läpi että onko miestä näkyny. Eipä ole ei. Oli kuitenkin äidilleen sitten vastannut että on menossa sinne.

Siitä se paska sitten alkoi. Porukoilla ollessaan laittoi viestiä että pitää puhua. On poissaollessaan tajunnut että nyt mun pitää lähteä pois. Ei välttämättä erota mutta mies kaipaa nyt omaa tilaa ja yksinäisyyttä.

Voi jumalauta mikä vitutus. Äijä kehtasi saapua kotiin seiskan jälkeen illalla eikä pyytänyt edes anteeksi. Sen verran näin ilmeestä ja kysyinkin että oot vissiin ollut jonkun ämmän luona ku et suostu siitä mitään puhumaan. Ja senhän se myönsi. MITEN VITUSSA KEHTAA? Mun kaveri tuli myöhemmin illalla lohduttamaan ja samalla hiillosti miestä joka kertoi ettei ollut pettänyt nyt eikä koskaan aiemminkaan. Vituttaa silti!!!

Olin sunnuntaipäivän aikana pakannut kaiken tarvittavan mukaani. En kuitenkaan kyennyt lähtemään vaikka paikka oli valmiina. Sattui niin paljon. Mies kuitenkin etsi tekopyhän narsistin olemuksensa ja koitti lohduttaa! Ei halua että oon surullinen ja ei kuulemma halua erota tai että lähden. Silti haluaa että muutan pois. Ei kuulemma ole kiire. MITÄ VITTUA?

Mä olen niin pettynyt itseeni. Miksi annoin kaiken tän tapahtua? Otin yhteyttä lainan myöntäneeseen pankkivirkailijaan koska eihän mies mitään asioita kykene tai osaa hoitaa. Noh, asiat ovat nyt siinä reilassa että sain tarpeelliset paperit käsiini jotka menevät eteenpäin ja välittäjä tekee meille lainmukaiset paperit jotka taas menevät pankkiin ja pankista tekevät loput. Nimet alle ja I AM FREE. Tämä lysti tulee maksamaan meille / miehelle lähes 1600e plus kaikki uudet huonekalut, minun tulevan asunnon vuokra ja takuuvuokra. Heihei säästöt, ainiin mutta eihän mulla sellaisia ole. Pian olen vapaa ylimääräisistä laskuista, stressistä, kivusta, sekavuudesta, alkoholisti-narkki-paskasta. Pari kuukautta säästän rahaa ja viimeisillä voimilla pakkaan koko elämäni uuteen paikkaan. Uusi vuosi, uusi elämä. Kukaan ei enää kahlitse mua, kukaan ei käytä hyväkseen, KUKAAN EI VITTUILE!

lauantai, 25. marraskuu 2017

Kallista huvia, laskut on maksettava

Ollaan oltu tosi etäisiä ja päivittäistä tiuskimista ollut viimeset pari viikkoa. En oo jaksanu välittää. Kissa taas tehny sitä ja tätä ja se aiheuttaa kuulemma vain pelkkiä ongelmia. 

Ensimmäisen postauksen saunareissun jäljiltä kuulemma silmät olleet erittäin arat pitkään. Kissan syy.

__

Hänellä firman pikkujoulut. 

En viitsinyt itse jäädä istumaan yksin kotiin niin lähdin ystävän kanssa muutamalle. Se reissu ei oikein putkeen mennyt niin tulin ennen kolmea yöllä kotiin. Miehen piti tulla ennen neljää juhlista, ilmoitti kyllä jo aiemmin ettei aio mennä baariin. Noh, siellä hän oli varmaankin siihen neljään koska olin itse jo puoliunessa kun kuulin oven käyvän. Heräsin muutaman tunnin päästä ja ihmettelin kun ei miestä näy. Luulin ensin että olisi nukahtanut sohvalle, tai pahempaa että olis edelleen pelaamassa koneella.

Kaikista pahin kuitenkin iski... Menin olohuoneeseen, laitoin valot.. Isäntä  tyytyväisenä istuu sohvalla kännykän kanssa. Kasvot paljasti totuuden.. oli ottanut amfetamiinia.

Ei jumalauta saatana. Tästä on puhuttu yli puoli vuotta sitten että ei. EI ENÄÄ. Kun ei pää kestä. 

Olihan ne laskut odotettavissa. Alkaa kuulua itkuhuutoa sohvalta, ahdistaa. Mitä oikeen odotti? Tästä alkoikin aivan järisyttävä avautuminen. Puhui itsestään koko ajan;

Olen paska ihminen, Epäonnistunut luuseri. Kukaan ei ansaitse, kaikki vihaa. Mitä teen väärin, miten voin muuttua, en osaa, en tiedä. Paska olla, oksettaa, väsyttää, huimaa, sydän hakkaa. AHDISTAA.

Hänen on parempi olla yksin, hän ei tee mua enää onnelliseksi, miten hän saa ittensä paremmaksi.. 

___

Hohhoijjaa.Lauantai-angstit. Mä oon niin pettynyt ja vihanen. Olin jo valmis siinä seitsemän jälkeen aamulla pakkaamaan tavarani ja lähtee. Pirinkäytölle oli vaan yks selitys: hän halusi olla hetken parempi ihminen. Ei vittu... Se onkin se ainoa ratkasu! Luottamus ropisi aika rajusti. 

Hetken elätin jo toivoa että tälle päivälle oli jotain kivempaa tiedossa kun oli puhe treeneistä ja muusta. No ei, vauhdilla mentiin sekin päivä. Tää on ku eläis jonkun teinin kanssa..

Kiitos ja illanjatkot.